Perinteinen talkookuva |
Lauantaina oli syksy taas ehtinyt haikeaan vaiheeseen: saunan päätöstalkoisiin. Paikalle oli kerääntynyt yli kolmekymmentä ahkeraa talkoolaista ottamaan laituria ylös, pilkkomaan puita ja siivoamaan ja järjestelemään saunaa talvikuntoon.
Puun menekki on uudistetussa saunassamme ilahduttavasti pienentynyt. Nyt saatiin puuta liiteriin pihalta ensi kesän tarve ja todettiin, että pihalla oleva puumäärä saattaa riittää jopa kahdeksi kesäksi, ellei jopa pitempään.
Puun siirtämisessä pihapinosta liiteriin käytettiin perinteistä, tehokkaaksi ja viihtyisäksi todettua menetelmää, jossa kalikat siirtyvät ketjua pitkin kädestä käteen. Hauskaa on ja valmista tulee ihan huomaamatta.
Pienellä osalla porukasta syystalkoo venähti tällä kertaa kaksipäiväiseksi: jatkoimme vielä sunnuntaipäivän kuistin luukkujen kiinnitysten asennusta. Nyt se vei näin paljon aikaa, mutta tulevaisuudessa luukut saadaan paikoilleen yhdessä hujauksessa, kiitos Mikon suunnittelemien uusien menetelmien. Korjattuja ja maalattuja pintoja ei enää vastaisuudessa ruhjota joka syksy ruuvaamalla ruuveja ja hakkaamalla nauloja. Koska homma viipyi niin paljon, että vasta kaksi luukkua saatiin valmiiksi lauantaina, oli perinteinen "mörkösaunakin" tavallista valoisampi. Tämä herätti kummastusta, ja jopa arveluita talkooväen velttoudesta, niiden keskuudessa, jotka eivät itse olleet olleet talkoissa...
Haikeatahan tämä on, mutta on saunan pyörittämisesä sen verran puuhaa, että pieni tauko on, ainakin minulle, ihan tervetullut. Saunon nyt muutaman kuukauden taas ihan vaan pienesti omalla mökillä. Keväällä sitten taas aloitetaan uusin voimin.
Viikon päästä, 25.9.2011, meillä on jännittävä kokous Pakilan Yhdyskunnantie 2:ssa klo 14, kun valitaan johtokunnan puheenjohtaja kahdesta hyvästä ehdokkaasta ja johtokunnan jäsenet. Lienee siellä muutakin mielenkiintoista asiaa. Tavataan siellä!
Outi Nyytäjää (Maailman laidalta, Kertomuksia Bretagnesta):
VastaaPoistaTalo on valmis, puutarha on valmis, puut kolmimetrisiä, narsissit levinneet ympäriinsä ja omenapuut tuottavat mielettömiä satoja. Miksi minulla on silti haikea olo? Mitä varten kolmastoista vuosi, tulevaisuus, ei tunnu tärkeältä, joltakin jota odottaisi? Siksikö, että minulla on Lochristissä jo menneisyys, historiaa, ja siksikö että kaikki tästä lähin muuttuukin heti menneisyydeksi, kuviksi ja muistoiksi, jollaisia on pitkissä haikeissa englantilaisissa romaaneissa. Niissä, jotka koko ajan itkettävät, vaikka mitään julkisurullista ei tapahtuisikaan.