Hiihtolomaa

Vietettiin mökillä viikko talvilomaa. Ilmat suosi. Oli vain pikkupakkasta ja hiihtokelit parhaimmillaan. Päivittäin käytiin Paloheinässä ja hiihdettiin vähintäänkin Pitkäkosken majalle pullansyöntiin. Keskiviikkona paistoi aurinko ja suksen pito oli niin hyvä, että innostuttiin hiihtämään vielä Pitkäkoskelta Maunulaan ja takaisin ja lauantaina käytiin oikein Laaksossa asti. Hienot on ladut keskuspuistossa, ei voi kaupungin palvelua moittia.
Iglu jäi vielä pystyttämättä, kun ylimääräinen energia kului hiihtämisen jälkeen lunta katoilta pudotellessa. Tällä kertaa ymmärsin aloittaa pienemmästä ja helpoimmasta päästä ja edetä myöhemmin isoimmalle katolle. Ensin pudottelin lumet pensasaitojen päältä. Se on helppoa. Lapiolla vain kallistaa lumimöykyn jommallekummalle puolelle aitaa. Hetken huojuttuaan se yleensä kaatuu kiltisti ja kokonaisena maahan ja alla ollut levinnyt ja litistynyt aita pääsee nousemaan takaisin kuosiinsa. No, välillä tietysti tapahtuu niin, että möykky kaatuu pudottajan päälle ja alta hypätessä kengät juuttuvat hankeen ja sukat menevät täyteen lunta...
Seuraavaksi vuorossa oli kasvihuone. Kevätaurinko olikin jo saanut etelän puolen katolta lumen putoamaan omia aikojaan. Pohjoisen puoli oli edelleen paksun lumipeitteen alla. Sitä alas kangetessa täytyy olla varovainen, etteivät kasvihuoneen kennolevyt luiskahda paikoiltaan - niinkin on käynyt, mutta tällä kertaa säästytiin vahingoilta. Sitten klapipinon ("liiterin") valokate: sen sain lumesta tyhjäksi suojakelillä varovasti työntämällä. Kaikki lumi liukui melkein kerralla alas.
Seuraavana mökin terassin ja portaiden, sekä grillikatoksen, valokatteet. Viimeksimainittu tyhjeni ilokseni lähes itsekseen. Kate on vielä uusi ja liukas. Terasssin kattoa piti hiukan tunkilla nostaa ja suojakelin tultua sekin tyhjeni itsestään. Viimeisen suurimman lastin tullessa rymähti pihalle tonneittain kovaa lunta ja jäätä. Ketään ei jäänyt alle.

Lopuksi sitten mökin katolle lapioimaan varovasti huopaketteen päältä lunta pois. Olin pudota hämmästyksestä tikkailta, kun kiipesin takavaraston katolle: Lunta oli tuuli kerännyt melkein kahden metrin paksuisen kovan ja jäisen keon.

Harjalla ja etukatolla sitä oli vastaavasti vähemmän. Hennan avulla tästä viimeisestäkin ponnistuksesta selvittiin ja nyt on kartano suojassa lumivaurioilta.

Hiihtoviikon suojakeleissä havaitsimme monet kerrat merkillisen ilmiön: Välillä satoi vettäkin, ei vain lunta ja räntää. Hanki ei sii kantanut ja mökille menevä polku oli aivan surkeassa kunnossa. Sama koski kaikkia alueen polkuja, jotkut näyttivät olevan tyystin vailla minkäänlaisia jälkiä. Suurin yllätys väijyi kuitenkin polun vieressä: paitsi että syrjään astuessa uppoaa tosi syvälle, kastuu kaupan päälle vielä kenkä! Lumen alla ei ole minkäänlaista routaa vaan juokseva vesi. Paukkupakkasetkaan eivät ole olleet tarpeeksi lumen alla olevan veden jäätymiselle ja vesi on ilmeisesti valuskellut pitkin talvea alaviin paikkoihin väijymään satunnaista polulta horjahtajaa kastellakseen kulkijan töppöset.

Ennustaneeko tuo ripeää kevättä, kun sula luuraa niin lähellä hangen alla?
 
Ensin lunta oli katot ja aidat kukkuroillaan.
 
Pudotusurakan jälkeen taas lunta oli piha ja polut täynnä.